sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Tunti 6 - Viimeisiä viedään (6.1)

Tätä tekstiä kirjoitetaankin sitten Thaimaan kosteasta kesästä. Olemme täällä valmistautumassa MM- uinteihin (jotka alkavat noin viikon kuluttua Koreassa). Mielenmaisemana viimeistelyvaihe on mielenkiintoinen. Siihen sopii selkeästi tällainen ”ruudin kuivattelun” ja rauhoittumisen aika. Sen huomaa kaikessa. Muiden muassa siinä, ettei treenien välissä jaksa tai huvita tehdä kaikkea sitä, mihin nyt olisi aikaa. Treenit muodostavat keskenään kokonaisuuksien helminauhan, jota väliaika tuntuu vain pitävän sidoksissaan omalla tavallaan.

Viimeistelyssä kaiken tulisikin olla varsin yksinkertaista. Asioita tulisi jättää sivuun, unohtaa jopa, jotta keho ja mieli ehtivät valmistautua. Enkä tarkoita tällä valmistautumisella pelkästään urheilijaa - myös valmentaja käy läpi samanlaisen vuoristoradan.

Tunti 6 tulee koostumaan useasta eri osasta. Esittelen siinä mieliteorioitani psykologian ja elämänviisauksien alueelta. Koetan linkittää niitä myös käytännön valmennukseen ja urheiluun. Koetan saada teitä tutkimaan ja miettimään omaa ympäristöänne ja toimintaa siinä - mitkä asiat lisäävät ja mitkä vähentävät esitettyjen teorioiden ja ajatusten hyvää tehoa? Mitä voin muuttaa, jotta voisin saada yhä lisää tehoa itselleni?

Toivottavasti tunti antaa teille paljon pohdittavaa ja pureskeltavaa. Näin viimeisen tunnin alla sitä miettii, mitä kaikkea olemmekaan saaneet käydä läpi yhdessä? Onko se ollut riittävän sekavaa? Vai liian selkeää? Niin... tämä on mielenkiintoinen sananpari - kumpaa hyvä kurssi on?

Jotenkin kallistun itse ajattelemaan, että sekavuus on selkeyttä parempaa. Jos joku pitää selkeän esityksen psykologisista ilmiöistä ja asioita, on hän todennäköisesti oikaisut jossakin todella pahasti.

Olkaamme siis sekavia.

Mutta sitten asiaan...

OSA 6.1. Minäpystyvyys


Banduran teoria on yksi suosikeistani. Pyöritän sen mukaan pitkälti sitä miten valmennan. Kyseessä on teoria, joka mallintaa sitä minkälainen henkinen ympäristö voisi menestyjällä olla. Se koostuu neljästä eri osa-alueesta.

Osa-alueista keskeisin lienee aikaisemmat kokemukset. Niiden positiivisia ja negatiivisia vaikutuksia ei voi ohittaa. Jos urheilija on tottunut onnistumaan, on hänellä paljon hyvää reppussa onnistua uudelleen. Vastaavasti heikko menestyminen voi tuhota minä-pystyvyyden hyvinkin nopeasti.

Toinen osa-alue, lähes yhtä hyvä ja nopeastikin toimiva, on henkinen tila. Voimme vaikuttaa tähän nopeastikin. Pääsemme raivoon, päättäväisyyteen, epävarmuuteen ja suruun hetkessä. Voimme myös pumpata itseemme henkeä hetkellä, jossa muut minäpystyvyyden tukipilarit eivät ole meitä auttamassa.

Kannustava puhe on yksi minäpystyvyyden kulmista. Sen merkitys on suurta etenkin jos a) se on aitoa, suoritukseen liittyvää ja b) se nousee kulttuurista (niin, tuloksen tekijöillä tuppaa olemaan toisenlainen puhetyyli kuin niillä jotka eivät menesty yhtä hyvin).

Neljäs minäpystyvyyden kulma on vertaiskokemuksien kulma. Muistatko tarinan 4 minuutin mailista? Kun Bannister sen lopulta rikkoi, mentiin seuraavana vuonna rajan alle monta kertaa. Kun joku näytti esimerkkiä, oli muiden helppo hiihtää samoja latuja perässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti