Tunti 5 Kilpaileminen

Tunti alkaa kuunnelmalla ja ääneen lukemisella. Ensimmäisen pätkän tarkoitus on virittää ajattelua siihen, miten kokonaisvaltaista kilpailemisen suunnittelu ja toteuttaminen voi olla. Kilpailusuunittelu perustuu lähtötilanteen analysoinnille, mahdollisuuksien karttoittamiselle, yksityiskohtien hiomiselle ja tarkkuudelle.

Kuunnelkaa eka osa pois, pian tuleekin jo sitten jatkoa...

Ankkurointia

Olen jakanut teille nyt ankkurointi-informaatiota. Tunnin tarkoitus on herättää teidän kiinnostuksenne ankkurointia kohtaan. Kun kiinnostus herää, löytyy ankkuroinnista kyllä paljon informaatiota esimerkiksi YouTubesta.

Ankkurointi on yleensä tehty aika ”huopatossuilla”. Itse pidän äänekkäistä ja vahvoista ankkurisessioista. Tehkää tekin moisia, niin sillä hommat alkavat edetä mallikkaasti...

Tunti 4.3. Ankkurointi käytännössä

Nyt ei tule kuvaa tai mindmappiä.

Pyysin uimareitani mukaan ankkurointidemoon. Tietty kaikki suostuivat. Osa heistä on tehnyt ankkurointia paljonkin, esimerkiksi maajoukkueen leirillä. Osa taas oli ekaa kertaa kokeilemassa. Kerta meni hyvin osallistujien mielestä. He pääsivät hyvin ”sisään” omiin kokemuksiinsa ja saivat niitä linkitettyä kehoonsa.

Selitän enemmän seuraavassa videossa, sillä haluan teidän kokeilevan tätä jonkun kanssa. Ja te urheilijat - näyttäkää tämä valmentajalle, kaverille jne, joka voi sen tehdä sitten teille.

Tunti 4.2 ankkurit

Sitten ankkureiden pariin. Ihminen on ankkuroinnin ammattilainen. Kun viikonloppu koittaa ja työviikko päättyy, on mökkitie jotenkin erikoinen - sen kulkeminen rauhoittaa jo kummasti. Mökkitien vaikutuksessa on kyse ankkurista. 

Ankkuri on metaforallisesti juuri sitä mitä se sanana tarkoittaa. Me ”heitämme” ankkurin niissä kohtaa aikaan, paikkaan ja kehoon, jotka ovat meille merkityksellisiä. Tällainen merkityksellisyys ei ole välttämättä edes tiedostettua merkityksellisyyttä. Esimerkiksi kaatuminen polkupyörällä saattaa aiheuttaa meille kehossa pysyvän fobian ja ankkurin, jota emme ”ohjelmoineet” tai tehneet.

Ankkurit voidaan luokitella ainakin:

Auditiiviisiin ankkureihin, joissa ääni (kuten musiikki) virittää meitä tiettyyn tunnelmaan tietyllä hetkellä.

Kinesteettisiin ankkureihin, jolloin kehomme liike/tunneaistimus liittyy johonkin asiaan tai tapahtumaan. Ja

Visuaalisiin ankkureihin, jolloin esimerkiksi joku paikka virittää meidät aina parempaan (tai huonompaan) suorittamiseen.

Ankkureiden rakentaminen vaatii tietoista tekemistä ja aktiivista, jopa totista tekemistä. Oleellista on päästä mahdollisimman hyvin oikeaan tunnelmaan ankkurin rakentumisen hetkellä.

Ankkureissa on myös tosiaan se ketku puolensa, että niitä rakentuu negatiivisien tapahtumien yhteydessä myös - huomaamattamme sitä lainkaan. Joskus niitä pitää sitten opetella pois.

Tunti 4.1 Siwa

Tällä kertaa venyttelen ajatuksella siitä, millä tasolla tekemämme työ tuo lisä arvoa suoraan ja epäsuoraan urheilijalle / asiakkaille / haluamallamme tulokselle, miten urheilussa tulee laittaa kaikki peliin ja miten elämä on (urheilussa) yhtä ”Siwaa”.

Tekemämme työ urheilijoina ja valmentajina voidaan jotenkin laittaa kaavaan:

Arvoa lisäävä työ / kokonaisaika = työn arvon %

Kun esimerkiksi meillä uimarit ovat laittaneet tähän kauteen aikaa noin 800 tuntia, voidaan siitä laskea jonkinlainen työn arvon %. Uimari1 on ollut loukkaantuneena paljon. Hän on käynyt säännöllisesti, mutta hänen kohdallaan voidaan sanoa vain kymmenen tunnin olleen jollakin tapaa suoraa lisäarvoa tuottavaa harjoittelua. Näin ollen 10h/800h= 0,0125 = noin 1.5%! Uimari2 on ollut läsnä kaikissa treeneissä, mutta koska treenien lisäarvo ei koskaan ole 100%, voidaan todeta hänen saaneen esimerkiksi 1h per päivä lisäarvoa, josta 20 viikossa kertyy yhteensä 120h (6 päivää x 1h x 20 viikkoa). Hänen työnsä arvo % olisi 120h/800h = 0,15, eli noin 15%.

Tällainen laskeminen on tietenkin urheilussa turhaa, vaikkakin mielenkiintoista. Mielenkiintoinen kysymys onkin se, kuinka paljon meillä on oikeasti treenistä osoitettavaa lisäarvoa, joka näkyy konkreettisesti?

Onneksi kysymykseen on toinenkin vastauksensa. Nimittäin työ, joka ei ole näkyvää (direct vs indirect). On nimittäin niin, että kaikki se työ mitä teemme ei paljasta kaikkia hedelmään heti. Osa vaikutuksista voi tulla näkyville vasta vuosien kuluttua.

Osalla ihmisistä suorat (direct) treeneissä nähtävät teot eivät korreloi yhtään tuloksien kanssa. Urheilijan tulokset ovat joko erittäin paljon kovempia tai heikompia työn tekemiseen nähden. Tämä ero selittyy pitkälti epäsuoralla työn arvolla (indirect).

Minulla on esimerkiksi urheilijoita, joilla työn tekeminen ei korreloin juuri yhtään upean kilpailutason kanssa. Heidän ei pitäisi yksinkertaisesti olla niin hyviä. Mutta kun he vain ovat! Heillä on siten kyky imeä itseensä joitakin sellaista, joka ei ole ohjelmassa tai edes juuri tajuttavissa. Toisaalta jollakin kilpailutaso ei ole välttämättä koskaan sama kuin treeniesitys. Heillä tapahtuu myöskin jotakin ”selittämätöntä”, siis sellaista jota ei ohjelmista ole luettavissa.

Tästä pääsemmekin kilpaurheilun luonteen tarkasteluun. Urheilun luonteeseen kuuluu se, että maksu pitää maksaa kassalle etukäteen KOKONAAN, tietämättä mitä itse kaupasta löytyy. Maksamme siten esimerkiksi maailmanmestaruudesta täyden hinnan etukäteen, mutta tultuamme ulko-oville, voikin kassa antaa meidän käteemme vain soppaluun. Silti meidän oli tehtävä satsaus täysimääräisenä etukäteen kassalle.

Usein käy niin, etenkin kokeneilla uimareilla, ettei maksua haluttaisi kuitenkaan maksaa ihan kokonaan. Esimerkiksi hyvin menneen vuoden jälkeen voi olla rankkaa ja vaivalloista lähteä toteuttamaan jälleen kerran samaa askeettista ohjelmaa kuin aikaisemmin. Voimme vaipua helposti illuusion valtaan, miten teemme muka kaiken, vaikka oikeasti emme näin tee.

Toisaaalta jollakin tämä kauppa voi tarjota paremman lopputuleman kuin arvaisimme. Tällainen ”pöljäpäivä” osuu silloin tällöin kohdalle. Sen onnistuessa hyvin, alamme tehdä asioita sen eteen että sama ”pöljyys” toistuisi. Kauppa ei kuitenkaan tottele meidän suunnitelmiimme. Se elää aina omaa elämäänsä.

Tunti 3.5 Tietoisuustaidot, FLOW

Koetan tuntea joka päivä valmentaessani Flow:n. Tuon Milsenthistivilin (kysy oikea nimi Googlelta) kehittämä teoria tilasta, jossa kaikki tapahtuu kuin itsestään, on tietenkin myös sitä mitä me kaikki haemme.

Minulle Flow- kokemus voi alkaa syntyä sillä hetkellä kun tulen hallille ennen harjoituksia. Jos ”pääsen” livahtamaan hallille jotenkin ”tyhjänä päänä”, sen kummemmin mitään miettimättä, lisääntyy Flow todennäköisyys huomattavasti. Toimistolle tulo, kahvien keittäminen ja tietty rauha auttavat.

Samalla minulla on jo mielessä jonkinlainen kuva siitä, minkälaisesta haluan harjoituksien näyttävän juuri tänään. Se on jonkinlaisia mielikuvia, tunnelmia tai välähdyksiä, joista en pääse ihan selvyyteen. Ei minun tässä vaiheessa tarvitsekaan.

Seuraava askel Flow:n saavuttamisessa on uimareiden kohtaaminen. Saan heistä jotakin informaatiota, joka joko virittää tai alivirittää minua.

Kun tulen liitutaululle, olen parhaimmillani kuin ”tyhjä astia”, johon ohjelma alkaa täyttyä. En siis kirjoita ohjelmaa etukäteen - annan sen vain tulla itsestään.

Joskus ”kala ei ole syönnillään”. Tällöin joudun pakottamaan ohjelmaa esille. En ole usein tyytyväinen näihin aikaansaannoksiin. Usein kuitenkin uimarit tekevät näissä tilanteissa suuren riman nostamisen. Huomaankin yhtäkkiä porukan olevan liekeissä, tykittäen yhä kovempaa ja kovempaa settiä.

Mikä sitten häiritsee omaa flow- kokemusta?

Syitä on useita. Yksi keskeinen on se, jos minulta kysellään taululla, mitä me tulemme seuraavaksi uimaan. Olen siis itse ”odottamassa maljan täyttymistä”, ja joku tulee utelemaan ”mitäs seuraavaksi?”. Eihän kunnon valmentaja sano siinä kohtaa ”en tiedä”?.

No minä sanon. Olen myös sanonut uimareilleni, että ”ettehän pliis tule katselemaan luomisen tuskaani taululla. Parempi lista syntyy, kun annetaan sen syntyä kuin itsestään.”

Samoin minulle käy arvokilpailuissakin. Katson isot, finaaliuintimme mieluusti täysin omassa rauhassa, vaikkapa telkkarissa. Jotakin henkilökohtaista liikahtaa aina silloin. Pelkään ettei liikahduksia synny, jos joutuisin hetken sosiaalisesti jakamaan muiden kanssa.

Tunti 3 TIETOISUUSTAIDOT

Tietoisuustaidot ovat erittäin keskeisiä taitoja. Urheilupsykologi Juri Hanin sanoi mm keskittymiskyvyn olevan kaikkein tärkein psyykkinen metataito. Hän taisi olla jälleen kerran oikeassa. Jos nimittäin mietimme täysin keskittynyttä urheilijaa, on hän vapaa turhista huolista ja murheista, hälystä ja häkellyksestä. Hän pääsee kohti flowta.

Mindfulness on metataito, joka on mullistanut psyykkistä valmennusta viimeisen viidentoista vuoden aikana. ”Kykyä olla tässä ja nyt” voidaan laajentaa käsittämään kokonaista elämänasennetta. Mindfulness ei siten ole pelkästään tyhjän pään tekniika. Se voi olla paljon muuta.

Tehtävä 3

Toisen tunnin päättää eräänlainen kokeilutehtävä. Ajatus on siis kokeilla erilaisia harjoitteita ja ”temppuja” hermoston rauhoittamiseksi. Rauhoittaminen tarkoittaa sitä että parasympaattinen ”jarru” aktivoituu. Autonomisen hermoston sympaattinen, aktiivinen osa, pyrkii aina laukalle. Tätä estää ja hillitsee parasympaattinen jarru.

Aloita tehtävien kokeilu rauhallisesti. Kasvojen upottaminen kylmään veteen voi esimerkiksi tuntua aluksi haastavalta.

Seuraava tunti on jo valmistumassa. Siirrymme kohti tietoisuustaitoja.

Tunti 2.66 vähän vielä varjosta, ”Tunteet kehossa”- tunnin seassa

Varjon (shadow) käsite on herättänyt jonkin verran keskustelua. Siksipä teemme pienen mutkan takaisin varjon käsittelemiseen. Tämä tunti julkaistaan nyt poikkeuksellisesti blogiin seuraavan tunnin (2.55) jälkeen.

Varjolla (shadow) ei tarkoiteta yksinomaan hyvää tai huonoa, jossa varjo on siis se huono osapuoli. Varjomme voi olla myös jotakin hyvää. Voimme olla esimerkiksi laupiaaksi julistettu samarialainen jopa siinä määrin, että se nielaisee meidät kokonaan varjoksi.

Voisi siis sanoa varjon olevan osa meitä. Se muodostaa kokonaisuuden, jossa valo meidät valaisee, ja josta lankeaa varjo taaksemme.

Tässä varjon osiossa ei ollut varmaankaan paljoakaan ammennettavaa teille urheilijoille. Tai en tiedä - ainakin itse viehätyin Jungin ajatuksesta, jossa ”ajatukset ovat kuin metsän eläimiä”. Niinhän ne ovat. Kuten seikkaileva Pilkku- koirammekin osoitti, voidaan ajatuksia jonkin verran ohjata ja johtaa, mutta lopulta nekin tulevat ja menevät omia aikojaan ja oman mielensä mukaan.

Koiran kasvatuksessa ennakointi on tärkeää. Näin minäkin sain pidettyä Pilkun poissa kompostilta - aavistaen hänen aikeensa. Voisiko tässä olla keino hallita myös omia ajatuksia paremmin?

Ennakoimalla oman reaktiosi voit ehkä päästä sen herraksi.