Hyvää huomenta!
Tämä luento päivittyy viimeistään huomenna. Haluan nimittäin ”istua” hieman alas ajatusten kanssa, ennen kuin puhun niitä auki ”kelalle”
Mikä yhteys on keskeistä urheilijoille? Olen tuossa jo aikaisemmissa jaksoissa maalannut sitä, miten yhteys toiseen ihmiseen on tärkeää. Se on yhtälailla tärkeää tietenkin urheilijoillakin. Syvä, hermostollinen ja turvaa tuova yhteys parantavat urheilijan mahdollisuuksia onnistua.
Toisaalta urheilijalle on olemassa myös toinen ulottuvuus (mikä on myös tarkemmin ajateltuna myös meillä valmentajillakin). Kyse on ulottuvuudesta, jossa lähestytään psykologian syviä pohjavirtoja, antropologiaa, meidän esi-isiemme ja filosofiaa. Kyse on yhteydestä omaan sieluun, henkeen ja välineeseen.
Koetan kertoa lyhyesti ja ytimekkäästi, miten Jung ja Freud saattaisivat asiasta todeta...
Henkilökohtaisella tasolla urheilijan ”kamppailu” tai ”tanssi” suoritusvälineen kanssa (kuten pallo tai uimarilla ote veteen tai juoksijana ratakontakti) on ikään kuin vuorovaikutusta tai sisäistä kamppailua oman psyykkeen (ja etenkin alitajunnan) kanssa. Emme voi tosiaankaan pakottaa otetta uimarille tai pallokosketusta pelaajalle. Jonakin päivänä nämä joko vain ovat, tai sitten eivät ole. Itse asiassa suhde urehilun ”väliaineeseen” on erittäin herkkä yhteys, jota meidän tulisi ennen kaikkea tutkia ja kunnioittaa.
Jung saattaisi kuvailla pelin ”sujumisen” olevan eksistentiaalisessa mielessä perustilanne, mihin meidän tulisi pyrkiä. Jungilaisessa psykologiassa puhutaan Varjo- arkkityyppistä. Esimerkiksi Luke Skywalker taisteli Darth Vaderia vastaan, joka oli tavallaan Luken vastakohta ja samalla aivan samanlainen kuin Luke. Näin ollen urheilussa pelin (tai uinnin) sujuminen kertoo siitä, että tekijä on hyvässä tasapainossa itsensä ja maailman kanssa. Hänellä on hyvä yhteys kaikkeen. Jos tasapainoa ei ole, on esimerkiksi Varjo- arkkityyppi estämässä urheilun soljuvaa sujumista. Varjo estää yhteyttä.
Mikä sitten luo Varjon peliin? Muiden muassa me valmentajat, kello, arviointi, fanit, ystävät ja sukulaiset, me itse... Siis kaikki se, joka tuo urheiluumme toiveet, halut, unelmat, pakot, uhat ja mahdollisuudet... Sillä tavalla että ne aktivoivat Varjon heräämään.
Mitä urheilun tulisi tekijälleen sitten olla. Caillos esitti, että ”Rukoilijan ja rukouksen tulisi olla saman”. Toisin sanoen pelaajan ja pelin tulisi olla sama. Mitä tiedämme rukouksesta? Emme voi rahastaa siltä, emme voi odottaa tuloksia, emme voi laittaa sille paineita, emme pelkää epäonnistuvamme jne. Koska meillä ei ole valtaa yli rukouksen, teemme sitä vapaasti ja paineetta.
Olipa filosofista, koetan olla konkreettisempi itse videossa.
M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti