Tunti 4.1 Siwa

Tällä kertaa venyttelen ajatuksella siitä, millä tasolla tekemämme työ tuo lisä arvoa suoraan ja epäsuoraan urheilijalle / asiakkaille / haluamallamme tulokselle, miten urheilussa tulee laittaa kaikki peliin ja miten elämä on (urheilussa) yhtä ”Siwaa”.

Tekemämme työ urheilijoina ja valmentajina voidaan jotenkin laittaa kaavaan:

Arvoa lisäävä työ / kokonaisaika = työn arvon %

Kun esimerkiksi meillä uimarit ovat laittaneet tähän kauteen aikaa noin 800 tuntia, voidaan siitä laskea jonkinlainen työn arvon %. Uimari1 on ollut loukkaantuneena paljon. Hän on käynyt säännöllisesti, mutta hänen kohdallaan voidaan sanoa vain kymmenen tunnin olleen jollakin tapaa suoraa lisäarvoa tuottavaa harjoittelua. Näin ollen 10h/800h= 0,0125 = noin 1.5%! Uimari2 on ollut läsnä kaikissa treeneissä, mutta koska treenien lisäarvo ei koskaan ole 100%, voidaan todeta hänen saaneen esimerkiksi 1h per päivä lisäarvoa, josta 20 viikossa kertyy yhteensä 120h (6 päivää x 1h x 20 viikkoa). Hänen työnsä arvo % olisi 120h/800h = 0,15, eli noin 15%.

Tällainen laskeminen on tietenkin urheilussa turhaa, vaikkakin mielenkiintoista. Mielenkiintoinen kysymys onkin se, kuinka paljon meillä on oikeasti treenistä osoitettavaa lisäarvoa, joka näkyy konkreettisesti?

Onneksi kysymykseen on toinenkin vastauksensa. Nimittäin työ, joka ei ole näkyvää (direct vs indirect). On nimittäin niin, että kaikki se työ mitä teemme ei paljasta kaikkia hedelmään heti. Osa vaikutuksista voi tulla näkyville vasta vuosien kuluttua.

Osalla ihmisistä suorat (direct) treeneissä nähtävät teot eivät korreloi yhtään tuloksien kanssa. Urheilijan tulokset ovat joko erittäin paljon kovempia tai heikompia työn tekemiseen nähden. Tämä ero selittyy pitkälti epäsuoralla työn arvolla (indirect).

Minulla on esimerkiksi urheilijoita, joilla työn tekeminen ei korreloin juuri yhtään upean kilpailutason kanssa. Heidän ei pitäisi yksinkertaisesti olla niin hyviä. Mutta kun he vain ovat! Heillä on siten kyky imeä itseensä joitakin sellaista, joka ei ole ohjelmassa tai edes juuri tajuttavissa. Toisaalta jollakin kilpailutaso ei ole välttämättä koskaan sama kuin treeniesitys. Heillä tapahtuu myöskin jotakin ”selittämätöntä”, siis sellaista jota ei ohjelmista ole luettavissa.

Tästä pääsemmekin kilpaurheilun luonteen tarkasteluun. Urheilun luonteeseen kuuluu se, että maksu pitää maksaa kassalle etukäteen KOKONAAN, tietämättä mitä itse kaupasta löytyy. Maksamme siten esimerkiksi maailmanmestaruudesta täyden hinnan etukäteen, mutta tultuamme ulko-oville, voikin kassa antaa meidän käteemme vain soppaluun. Silti meidän oli tehtävä satsaus täysimääräisenä etukäteen kassalle.

Usein käy niin, etenkin kokeneilla uimareilla, ettei maksua haluttaisi kuitenkaan maksaa ihan kokonaan. Esimerkiksi hyvin menneen vuoden jälkeen voi olla rankkaa ja vaivalloista lähteä toteuttamaan jälleen kerran samaa askeettista ohjelmaa kuin aikaisemmin. Voimme vaipua helposti illuusion valtaan, miten teemme muka kaiken, vaikka oikeasti emme näin tee.

Toisaaalta jollakin tämä kauppa voi tarjota paremman lopputuleman kuin arvaisimme. Tällainen ”pöljäpäivä” osuu silloin tällöin kohdalle. Sen onnistuessa hyvin, alamme tehdä asioita sen eteen että sama ”pöljyys” toistuisi. Kauppa ei kuitenkaan tottele meidän suunnitelmiimme. Se elää aina omaa elämäänsä.